Yritysesittely
Project Business Oy Finland on sähköisen ja verkottuneen liiketoiminnan suunnittelu- ja ratkaisutalo.
Toiminta-ajatuksenamme on "ratkaista asiakkaiden liiketoiminnan ja liiketoimintaprosessien verkottamiseen, uudelleenorganisointiin, ulkoistamiseen ja automatisointiin liittyvät tarpeet kannattavasti". Asiakkaidemme tarpeiden täyttämiseen käytämme verkostomaisen ja sähköisen liiketoiminnan projekteja, ohjelmistoja ja palveluja.
Palvelut ja ohjelmistotuotteet olemme tuotteistaneet niin, että asiakkaamme saavat juuri haluamansa palvelu- ja tuoteosat. Keskitymme asiakkaidemme liiketoimintaprosessien kehittämiseen ja automatisointiin sähköisten ratkaisujen avulla sekä rakentamalla yritysverkostoille toimituskokonaisuuksia. Palvelut ja tuotteet muodostavat asiakkaillemme kokonaisratkaisun, jonka toimitus tehdään usein projektimuotoisesti, "avaimet käteen" -periaatteella. Tähän liittyy myös yrityksemme nimi.
Asiakaskohderyhmänä meillä ovat niin pienet, keskisuuret kuin suuretkin asiakasyritykset sekä julkishallinnon organisaatiot koko Suomen alueella.
Asiakashyötynä asiakkaamme saavat sähköisen liiketoiminnan avulla hallinnollisten työnkulkujen nopeutumista sekä merkittävää ajankäytöllistä ja taloudellista kustannussäästöä. Verkottuneen liiketoiminnan avulla asiakkaamme saavat uusia ja entistä kannattavampia asiakkuuksia.

Kilpailuedut ja osaamisalueet
Kilpailuetumme ja erottautumistekijämme suhteessa kilpailijoihimme on niin pienten kuin suurtenkin yritysten ja organisaatioiden sähköisten, hyvien käytäntöjen tuntemus. Avainosaamistamme on organisaatiorajat ylittävien liiketoimintaprosessien ymmärrys. Toimintamme ytimessä on tietää vaatimukset ja haasteet toimittaessa sekä pk-toimittajayritysten kanssa että yritys- ja kuluttaja-asiakkaiden suuntaan.
Osaamisalueitamme ovat:
- Tuote- ja palvelukokonaisuuksien rakentaminen. Palvelun avulla usean yrityksen tuote- ja palvelutarjooma paketoidaan kokonaisratkaisuksi loppuasiakkaalle. Yritysliittoumien ja -verkostojen avulla asiakkaamme mahdollistaa merkittävät lisätuotot nykyisiltä ja uusilta loppuasiakkailta.
- Toimintojen ulkoistussuunnittelu. Palvelun avulla asiakkaamme saa kustannussäästöjä yrityksen toimintoja kehittämällä ja ulkoistamalla. Ulkoistuskohteina ovat viime aikoina olleet Myynnistä myyntilaskutukseen –prosessin osat (esim. myyntilaskutus ja myyntireskontran hallinta) tai Hankinnasta maksuun -prosessin osat (esim. ostotoiminta ja ostolaskujen hallinta).
- Liiketoimintaprosessien sähköistämis- ja automatisointiratkaisut. Suunnittelupalvelujen ja tietoteknisten ratkaisujen avulla asiakkaamme nopeuttaa tai automatisoi valitun liiketoimintaprosessin työvaiheita. Osaamisalueitamme ovat esim. kuluttaja- ja yritysverkkolaskutus, sähköisten laskuliitteiden ja dokumenttien hallinta, ostoverkkolaskujen käsittely, sähköisten asiointipalvelujen ja asiakkuudenhallinnan kehitys.